Blogi


 

Kaikki tiet vievät Roomaan

Veli-Matti Köykkä | 28.5.2019 14.20

Tämä, muinaisen Rooman imperiumin tieverkostoon viittaava, otsikon sanonta on meille monille tuttu. Myös meidän tie vei Roomaan, kun teimme vaimoni kanssa viikon matkan tuohon kuuluisaan kaupunkiin.


Näkemistä riitti hurjasti, eivätkä silmämme tulleet viikossa täyteen. Historiallisten rakennusten koko, ikä ja tekniset ratkaisut olivat suuri ihmetysten aihe. Joudun vannoutuneena pohjalaisena jopa tunnustamaan, että meikeläiset ’kaksfooninkiset’ talonpoikaistalot punastelevat häpeästä niiden rinnalla ja se on jo paljon sanottu se. 

Rooman kaupunkiin päättyvät myös Uuden testamentin historialliset jalanjäljet. Siellä apostoli Paavali vietti viimeiset vuotensa ja sinne Pietari, tuo Jeesuksen kuuluisin opetuslapsi, on haudattu kärsittyään marttyyrikuoleman. Rooman nähtävyyksistä merkittävimpiä ovatkin Pietarin oletetulle hautapaikalle rakennettu massiivinen Pietarinkirkko, sekä myös Colosseum, tuo antiikinajan suurin amfiteatteri. Colosseumilla jopa 50 000 katselijaa seurasi sirkusesityksiä sekä gladiaattoreiden taisteluja, kun keisarit tarjosivat kansalle ’leipää ja sirkushuvia’. Siellä myös tuhannet kristityt kohtasivat kuolemansa villipetojen raatelemina, keisari Neron käynnistämien vainojen johdosta.
Lentomatkustaminen sisältää aina lievää jännitystä, jota uutiset traagisista lento-onnettomuuksista, eivät millään tavalla lievitä. Koneen rullatessa kiitorataa vaimoni kysyikin minulta, että menemmekö nyt Roomaan vai taivaaseen? Roomaan johtaa monet tiet ja tänä päivänä myös useat lentoreitit. Tärkeimpään päämäärään – taivaaseen, ei ole monia teitä. Raamattu ilmoittaa Jeesuksen omilla sanoilla, että iankaikkiseen elämään on vain yksi tie. Hän sanoo: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luokse muutoin kuin minun kauttani.’ (Joh 14:6).
Uskonpuhdistuksen keskeisin teema löytyy kirjeestä, jonka Paavali on kirjoittanut juuri Rooman seurakunnalle. Se ilmoittaa tuon ihmeellisen salaisuuden, että ihminen saa kokea syntien anteeksiannon ja pelastuksen: ’yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.’ Elämän tärkein kysymys onkin: olenko minä tällä oikealla tiellä?