Blogi


 

Luojan kaunein ajatus

Marjo | 26.4.2019 10.20

Luojan kaunein ajatus

”Olet kuva rakkaudesta, Luojan kaunein ajatus” runoilee Pia Perkiö laulun sanoissa. Kauneinta, viattominta ja suloisinta lienee elämän lahja - pieni vastasyntynyt lapsi. Heijastus taivaasta, minkä edessä herkistymme ja meidän on helppo uskoa, että tässä on Luojan kaunein ajatus.


Matkan varrella elämä kuitenkin satuttaa, kolhii ja särkee, jolloin ajatus elämän kauneudesta voi jopa tuntua vain pahalta irvikuvalta. Pahoinpitelyn ja heitteillejätön kohteeksi joutunut lapsi. Perhehelvetissä elävä mustelmilla oleva perheen äiti. Huumeiden ja päihteiden piinaavassa otteessa oleva nuori. Parantumattomasti sairas valvoen yön pitkinä tunteina sairaalaan vuoteessa. Aikuisuuden kynnyksellä oleva opiskelija mieli sirpaleina psykiatrisella osastolla, suljettujen ovien takana. Kohtuun kuollut vauva. Unohdettu vanhus palveluasunnossa. Nämäkö kohtalon kovat kokemukset ovat Luojan ajatuksia?

Miksi kärsimme? Miksi minä? Miksi läheiseni? Kysymysmerkit sinkoavat ilmassa eikä näiden kysymysten äärellä kuulla viisaita ja yksiselitteisiä vastauksia. Kärsimys on epäoikeudenmukaista, eikä löydy selitystä, miksi joidenkin kärsimykset ovat kohtuuttoman suuria. Toisaalta kärsimys kohtelee tasa-arvoisesti kaikkia, sillä se voi koskettaa jokaista meistä. Niin rikasta kuin köyhää, nuorta tai vanhaa, miestä tai naista ja kaiken lopuksi kuolema vielä meitä kaikkia.

En näe kärsimystä itsessään jalostavana, sillä se voi myös katkeroittaa ihmisen. Enkä usko, että Jumalan suunnitelma luomistyössä oli luoda ihminen elämään kärsimyksessä. Pahan valta tuli vaikuttamaan maailmaan, mistä voimme lukea Raamatun alkulehdiltä lähtien. Kärsimys on kuitenkin ollut minulle elämänkoulu. Se on tehnyt minut pieneksi ja nujertanut omavoimaisuuteni. Kaikessa kamaluudessaan se on näyttänyt, miten riippuvainen olen Jumalasta ja hänen armostaan. Näyttänyt haavoittuvuuteni ja tarvitsevuuden. Särkyessäni olen tarvinnut jonkun, joka lohduttaa ja luo toivoa. Niissä hetkissä, jolloin elämältä tuntuu katoavan pohja, jäljelle jää vain luottamus siitä, että elämäni on suuremmassa kädessä. Kallisarvoisimmaksi lohduksi tulee Jeesuksen kärsimys minun syntieni puolesta ja armon kokemus. Kaikki turha jää taka-alalle ja jäljelle jää tärkein: yhteys Jumalaan ja läheisiin.

Siinähän se on. Luojan kaunein ajatus. Elämän joka hetkessä sama luottamus Jumalaan, kuin mikä pienellä vauvalla on maitoannoksesta, turvallisesta sylistä ja huolenpidosta. Pienen lapsen kokemuksessa rakkaudesta ja arvokkuudesta, vaikkei voisikaan olla hyödyllinen, kykenevä ja pätevä. Siinä on pala taivasta. Taivas tulee lähelle särkynyttä. Se heijastuu kuin kultakirjaimin Raamatun lehdiltä verkkokalvoilleni Psalmin kirjoittajan lohduttavissa sanoissa: ”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli” (Psalmi 34:19)

-        Marjo  -