Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat
1.
Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana
ja oppimme ainoa perusta.
2. On yksi, iankaikkinen Jumala
kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan
ja maan luoja.
3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka
sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli
synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja.
Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista
ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
4. Jumala
loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta
syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla
Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy
Jumalan lapseksi.
5. Pyhä Henki herättää ihmisen
hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman
pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus
Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja
seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on
tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää
kantaen.
6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama,
apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat
kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen
seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee
paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään
kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä.
Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on
palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä
kohtaan.
7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan
pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen
käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla.
Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.
8. Ehtoollinen on
Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän
on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen
sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja
ylösnousemukseensa.
9. Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen
ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän ylösnousemuksessa ja
jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.
10. Jeesus Kristus
tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän
tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan
ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa.