Musiikkityö

Musiikki on aina kuulunut kristilliseen jumalanpalvelukseen. Raamatussa sekä Vanhassa testamentissa, kuin Uudessa testamentissa on nähtävissä, että musiikki oli jo silloin osa jumalanpalvelusta. 

Musiikilla on iso merkitys seurakuntamme elämässä. Helluntaiseurakunnat saavatkin usein positiivista palautetta, juuri hyvästä musiikista.

Seurakuntamme musiikkitoiminnan lähtökohtana on luoda musiikin avulla edellytyksiä niin, että seurakunta on Jumalaa ylistävä ja palvova ja että musiikki palvelee osana julistus- ja opetustyötä. Haluamme saada aktivoivan, moni-ilmeisen ja -muotoisen musiikkitoiminnan, joka kykenee tarjoamaan laajan kosketuspinnan aikamme erilaisille ihmisille. 

Tämän hetken musiikkitoimintaamme:

  1. Seurakuntakuoro on perustettu pian seurakunnan perustamisen jälkeen. Tällä hetkellä kuorossa on yli 30 laulajaa ja kuoro laulaa neliäänisesti. Kuoron säestyksestä vastaavat flyygeli, kitara, basso, mandoliini ja rummut. Kuoroa johtaa Susanna Kivisalo.

  2. Ylistysryhmä. Ryhmän tarkoitus on johdattaa seurakuntaa ylistykseen ja palvontaan. Laulajia ryhmässä on 4 ja soittajia myös 4.

  3. Jippii –kuoro Ilotuli. Lasten oma Ilotuli-kuoro on toiminut Lapualla kaksi vuotta. Suomessa on jo yli sata Jippii-kuoroa.

  4. Lisäksi seurakunnassa on useita solisteja, mieskvartetti, ja Ilosanoma evankelioimisryhmä.

  5. Yhteislaulu on kuitenkin tärkein musiikin muoto. Hengellinen Laulukirja palvelee koko seurakuntaa sen satojen (642kpl) laulujen välityksellä.

  6. Nuorten lauluryhmä.